MattiTRajala Keskustelua ja mietteitä tämän hetken politiikasta ja työelämästä.

Aika palata ajassa taakseppäin

Aika vakauttaa työmarkkinat.

 

Nyt on aika palata vähän matkaa takaisin menneisyyteen. Vielä muutamia vuosia sitten meillä oli hyvä neuvottelujärjestelmä kun työmarkkina asioista sovittiin yhteisesti kolmikantaisesti, mihin kuului neuvotteluosapuolina maamme hallitus, järjestäytyneet työnantajat ja ammattiliitot.

 

Tätä sopimusjärjestelmää on nyt romutettu oikein urakalla. Suomen hallitus on jo romuttanut työntekijöiden työehtoja ja samalla tehnyt epävakaat työmarkkinat. Yritysten on vaikeaa saada itselleen motivoituneita työntekijöitä jos ei ole tulevaisuudesta mitään varmuutta.

 

Otetaan esimerkiksi vaikka tämä alle 20 henkilöiden yrtyksissä irtisanomissuojan heikennys lakiesitys.

Hallitus esittää että jos irtisanomissuojaa heikennetään tämän lisäävän työllisyyttä. Näin ei todellakaan tulisi käymään. Jos ihminen irtisanotaan henkilöstä johtuvasta syystä, hänellä tulee olemaan vaikeampaa työllistyä uuteen työpaikkaan.

Pääministerimme on julkisuudessa lausunut myös että he ovat kuunnelleet Ammattiydistysliikettä, voi olla että he ovat kuunnelleet, mutta he eivät ole missään vaiheessa asioista neuvotelleet.

 

Tämä nykyinen suunta on erittäin huono suunta työllisyyden kannalta. Vaikka työllisyys onkin nyt lisääntynyt, niin samalla on lisääntynyt määräaikaiset työsopimukset, vuokratyöyritysten käyttö ja 0-tuntisopimukset.

Työtön, niinkuin tällä hetkellä työllisetkin haluavat itselleen vakaan tulevaisuuden ja vakituisia sopimuksia, tämä on ainoa keino saada yritykselle ammattitaitoista työvoimaa ja samalla motivoituneita työntekijöitä.

 

Ammattiyhdistysliike ei ole työnantajien vihollinen vaan hyvä yhteistyökumppani.

 

Hallituksen on nyt syytä peruuttaa tämäkin lakiesitys ja antaa tällaiset työllisyyden helpottamiset ja yrityksiin rekrytointien helpottamiset takaisin kolmikanta neuvottelupöytiin, missä löytyy ammattitaito kaikkiin työelämä kysymyksiin.

 

Parempaa ja vakaampaa tulevaisuuden työmarkkinoita palaamalla muutamia vuosia takaisin menneisyyteen.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset